Puilla lämmittäminen sisältää yllätysmomentin: niiden mukana kulkeutuu puuvajassa klapien seassa talvehtivia hyönteisiä. Talvipäivän seisauksen ja Tuomaan päivän puiden sisäänkannon yllätyksenä upea ampiaiskuningatar alkoi pörrätä ikkunassa. Klapien mukana toki tulee jatkuvasti hyönteisiä, hämähäkkejä ja punkkeja, mutta harvoin yhtä näyttävä jouluvieras kuin nyt. Tarjosin vieraalle ateriaksi persimonia, mikä maistuikin hyvin.

 

Vain  kuningatar talvehtii, työläiset ja loppukesällä ilmestyvät koiraat kuolevat talven tullen. Joku niistä onnistui jatkamaan sukua kuningattaren kanssa. Tai luuli onnistuneensa – tämän kuningattaren kohtalona on kuolla ennen lisääntymistä eikä siis perusta uutta yhteiskuntaa keväällä kuten kuuluisi.

Yleinen ampiainen (Vespula vulgaris), erotettavissa muista suvun lajeista suukilven ankkurikuviosta.

Myös joulukuusen mukana pikkuötököitä tulee kotiin tuhansittain. Aikuisasteella talvehtivat hyönteiset, hämähäkit ja punkit aktivoituvat nopeasti huonelämpötilassa. Jos kuusi pidetään sisällä Nuutin päivään asti voi myös koteloasteella talvehtivia perhosia kuoriutua. Kuivassa huoneilmassa suurin osa ötököistä kuolee ennenaikaisesti eikä niistä muutenkaan ole haittaa ihmisille, huonekasveille tai ruokatarvikkeille. Ei siis ainakaan ötököiden takia pidä vaihtaa muovikuuseen!

Kasvinsuojelun kannalta kuusen oksilla talvehtivista ötököistä mielenkiintoisimmat porkkanakemppi ja omenanlehtikemppi. Näistä myöhemmin lisää, nyt joulunviettoon.