Vanha mansikkamaa vetelee viimeisiään ja onkin aika istuttaa uutta. Alueella ei ole koskaan ollut mansikkaa ja viime vuosi maa kesannoitiin osittain avokesantona. Taimet ovat Polka pottitaimia, hyvän näköisiä ja tervejuurisia. Satoa pitäisi päästä noukkimaan heinäkuun lopulla – ainakin jos lämpötila palautuu normaaliksi. Tänään 1.6. rakeita ja kolme astetta, onneksi plus!

Joskus tulee tehtyä virhe ja mansikkamaa perustetaan syksyllä kynnetyn nurmen jälkeen. Maassa saattaa olla lukuisia juurimatoja, seppäkuoriaisten toukkia, jotka käyvät oitis juuri istutettujen mansikantaimien kimppuun. Vaikka alue olisi ennen kyntöä käsitelty glyfosaatilla toukat säilyvät talven yli ja vain odottavat tuoretta syötävää.

Ohjeen mukaan mansikkamaata ei tulisi perustaa vanhan maan viereen, ei ainakaan vielä kasvussa olevien mansikoiden viereen, koska vanhan maan tuholaiset siirtyvät helposti uuteen kasvustoon. Itse toimin tällä kertaa toisin ja istutin uusia taimia samalle lohkolle, en tosin aivan vanhojen viereen. Tähän oli syynsä: haluan nähdä kuinka nopeasti mansikkapunkit ja niitä pyydystävät petopunkit siirtyvät vanhoista riveistä uusille taimille.

Vanhalla maalla kukkavanat ovat nousseet esiin, mutta kukinnan alkuun on vielä aikaa, ainakin näillä säillä. Tässä vaiheessa yleensä löytyy ensimmäiset mansikkapunkit, jotka aloittelevat talvehtimisen jälkeen munintaa. Muutaman suppulehden otoksesta en kuitenkaan löytänyt yhtään mansikkapunkkia, mutta sen sijaan parikin petopunkkinaarasta, ilmeisen valmiita munimaan.

Vanhan mansikkamaani suurin vitsaus ei olekaan enää mansikkapunkki, kiitos petopunkkien, vaan juurilaho. Juurilahon syyt ovat moninaiset: vesitalouden ongelmat, juurakoiden toistuva jäätyminen ja sulaminen talvisin, roustevauriot sekä näin vaurioituneisiin juurakoihin iskevät useat lahottajasienet. Lopputuloksena on kituva ja ’vanhuuteen’ kuoleva kasvusto. Ilman muovikatetta mansikkamaa voi rönsytaimien ansiosta uudistua ja säilyä elinvoimaisena pidempään.